torstai 16. joulukuuta 2010

Joulu jo ovella kolkuttaa :)

Kaikilla on aivan mahtava joulufiilis! :) Kiirettä on kotona, että Speedissä. Pidimme yhteiset pikkujoulut henkilökunnan kesken, glögi oli kuumaa ja tunnelma katossa. Joululaulut ovat piristäneet päiviämme työpaikalla, ja olemme jaksaneet reippaalla mielellä. Kohta saakin alkaa loman viettoon :)

Hyvää ja maukasta joulua kaikille Speedin asiakkaille! Ja onnellista uutta vuotta :) :)

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Toinen luukku avattu!

Uudet laitteet ovat saapuneet! Jumppa on täydessä vauhdissa! Ennen kinkku kauden aloittamista, kaikki reenaamaan speed-liikuntakeskukseen:) Nyt on ollut vähän flunssaa liikkellä henkilökunnalla, mutta se ei meitä lannista. Paljon lunta on satanut ja joulutunnelma on parhaimillaan. Kaikki reippaasti urheilemaan:)

Joulun odotusta terveisin speed.

Pientä piristystä arjen keskellä!


Syksyn alussa aloimme miettiä yrityksellemme liikeideaa. Ajatuksia lensi paljon ilmoille, mutta yksi oli yli muiden. Nykypäivänä ihmiset tekevät paljon töitä, ehkä liikaakin ja mietimme, että välillä on pakko rentoutua ja purkaa paineita. Monien pohdintojen jälkeen päätös oli tehty ja liikeidea selkeä. Näin kehittyi Speed-liikuntakeskus Oy, joka tarjoaa yrityksille ja yksityisille henkilöille liikunta – ja hyvinvointipalveluita.
 Tarjontaamme sisältyy kuntosali ja siellä toimiva personal trainer, on monenlaista jumppaa, ja jokainen löytää varmasta mieleisensä. Palveluihimme kuuluu myös solarium, sauna – ja suihkutilat. Lisäksi myymme lisäravinteita ja Speedin logolla varustettuja urheiluvaatteita. Meiltä voi tilata millaisen paketin vain, teemme yrityksille, niin kuin yksityiselle henkilöille kuukausi-, puolenvuoden – ja vuoden sopimuksia. Toki teemme ihan millaisia asiakas haluaa.  
Vaikka ala on meille outo, niin se ei lannistanut meitä yrittämästä. Alussa täytimme tärkeitä papereita, tuntui vaikealta aluksi, mutta kyllä ne asiat siitä suttaantui. Liiketoimintasuunnitelman kanssa oli aluksi hankalaa Tällä hetkellä maksamme itsellemme palkkoja ja lähettelemme tarjouksia muille Hyr-yrityksille. Yritys on nyt hyvällä mallilla ja kaikille on omat tehtävänsä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, reippaalla mielellä!
Jouluterveisin Speed Liikuntakeskus Oy

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Viikonloppu lähestyyy...

Lunta pyryttää taas, toivottovasti tällä kertaa pysyvästi :)
Valitettavasti ei olla vielä saatu nettisivuja toimimaan, mutta onneksi täältä blogista löytyy kaikki tarvittava info meistä. Päivät pimenee, mutta liikunnan avulla saadaan kaikki piristystä päivään!
Tänään meillä alkaa Speedissä uudet Zumba-tunnit klo 18.30!! 

Vuodenvaihteessa saadaan meille lisää uusia ryhmäliikuntatunteja, mutta ei paljasteta niistä vielä sen enempää ;)


Speed - Liikuntakeskus: Terveppä terve! :)

Speed - Liikuntakeskus: Terveppä terve! :)

Tänään on ollu rento päivä. On kuunneltu joululauluja ja fiilistelty niitä :) Pikkujouluistakin sovittiin ja mennään New Yorkiin syömään. Ollaan mietitty ja tilattu tänään vähän huonekaluja yrityksellemme. Kuntosalilaitteetkin on tulossa kohta, niin pääsette jumppaileen :) Reipasta päivänjatkoa kaikille :)

Terveppä terve! :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Morjesta pöytään!!

Tänään oli taas aikanen herätys, mutta Speed Liikuntakeskus piristää!
Ollaan saatu katalogi ja mainosbannerit pikkuhiljaa valmiiks :)

Kuten kaikki varmasti tietää, pikkujoulukausi on alkanut ja me Speedissä myös juhlitaan niitä railakkaasti!
Liikuntakeskuksemme on koristeltu jouluiseksi ja nyt onkin kaikkien hyvä aika tulla meille juoksemaan viimeiset kilot pois ennen joulun kinkku-kautta :)

Speedissä nähdään - ajakaa varovasti liukkaalla! 

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Kuvia messuilta!


Testaamassa SuomiSoffan erikoissohvaa




Tommi testaili tulevaisuutta varten!

HYVÄÄ HUOMENTA!

Hyvää huomenta teille lukioille. Inhottava ilma ulkona, mutta kuitenkin jaksettiin melkein kaikki taas tänään raahautua tänne toimistolle. Eilen saatiin vähän ikäviä uutisia pankista.. Nooh, ei auta muutakun ruveta töihin ja laittaa hommat pelittään. Perjantaina uus yritys, toivottavasti paremmalla menestyksellä! :) Nyt ei muutakun töiden pariin!

Speed - piristystä päivään! (myös pimeisiin syys päiviin... ;) )

Hei kaikki lukijat!

Viime viikolla vierailimme Tampereen Ammattikorkeakoulussa yrityspäivillä. Luentoja piti mm. jääkiekon Suomen maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ja Madventures -sarjan Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff :) Päivä oli mielenkiintoinen ja saimme paljon irti yrittäjyydestä!!

Nyt nettisivut ovat loppusuoralla eli kohta pääsette tekin niitä katsomaan :)
Hyvää marraskuun jatkoa kaikille :)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Blogi on nyt avattu!

Tervetuloa yrityksemme Speed-liikuntakeskuksen blogiin. Täälä pääset tutustumaan yrityksemme perustamistouhuihin ja seuraamaan kehitystämme. Aurinkoista ja liikunnallista syyspäivää teille kaikille!!

Speed-Piristystä päivään (: